15.–17.10.2011 Swakopmundissa

SLS kustansi meille matkat Swakopmundiin ja majoituksen Suomi-koululla. Lauantaiaamuna lähdimme Intercape-bussilla kohti Swakopia, tunnin myöhässä aikataulusta. Ilmeisesti bussi odotti Etelä-Afrikasta saapuvat matkustajat kyytiin. Matkustajat olivat nimetyt, joku paperi piti kuitata ennen lähtöä, matkalaukut merkitä jne. jne.  Ei mitään tule mistä vaan asemalta ja hyppää sisään -busseja nämä! Intercape-bussit ovat todella laadukkaita kulkuneuvoja. Mainlinereissa on mukavat, pehmeät ja isot penkit, ilmastoinnit, wc:t ynnä muut ja kyyti todella tasainen. Sleeplinerien penkit kuulemma kaatuvat todella hyvään makuuasentoon ja ovat paljon suuremmat kuin lentokoneissa. Päätiet ovat täällä hyvässä kunnossa ja kulkuneuvot (paitsi Katuturan taksit) suhteellisen uusia, joten autoilu ei ole ollenkaan hassumpaa. Tien päällä sattuu kaikesta huolimatta paljon onnettomuuksia, sillä ihmiset ajavat hurjapäisesti. (Koivulahden Ari runttasi heidän autonsa keulan reilu viikko sitten, yhden tutun suomalaispariskunnan perään ajettiin muutama päivä sen jälkeen, ja tänään Swakopista Windhoekiin palatessa ajoimme kolaripaikan ohitse…)

Sääennustusten mukaan Swakopissa olisi päivällä vain noin 20 astetta lämmintä, joten pakkasin (onneksi) mukaan kaikki pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet, kaulahuivit ja ihan varmuuden vuoksi myös ultrakevyen Haltin takin, joka on ainoa takkini tällä reissulla. Bussimatkalle en ollut kuitenkaan osannut varautua kesähepenien lisäksi kuin yhdellä kaulahuivilla. Ilmastointi oli säädetty mukavalle (?) 16 asteen lämmölle; onneksi Eevalla oli lainata ”noin” 100 denierin paksuiset sukkahousut, ja kun vielä istuin auringon puolella, matka oli lopulta oikein mukava. 


Matkamaisemana oli ylänköjonoa molemmin puolin. Tässä kuvassa on Spitzkoppe-vuoret. 

Lähempänä Swakopmundia maisema muuttui hiekkaiseksi tasangoksi. 

Swakopissa oli vastassa kylmä tuuli mutta oikein kauniit merenrantamaisemat. Suomi-koulu on kaunis rakennus Vinetan kaupunginosassa vain parin sadan metrin päässä merenrannasta ja 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Suomi-koulu ja siihen kuuluva rantatalo (vielä hieman lähempänä rantaa) on tarkoitettu lähetystyöntekijöiden loma-, rentoutumis- ja pakopaikaksi sisämaan kuumuudesta. Sitä tämä meidänkin matkamme todella oli. Talven jäljiltä talo oli vielä ihan kohmeessa, ja sisällä tuntui olevan vielä kylmempää kuin ulkona. Nukkumaan mennessä puin kaiken yövaatteeksi sopivan päälleni ja täkin lisäksi peittelin itseni kahdella viltillä! Raikkaat olivat unet! Onneksi koululla oli sauna!

Swakopmundissa oli jälleen ihan epätodellinen olo kaikesta luonnon kauneudesta. Lauantaina kävelimme merenrantapolkuja pitkin ja ihastelimme kauniita kasveja ja puita, sekä tietysti merta. Illalla etsimme pitkään sopivaa, tupakoimatonta (!) ravintolaa. Lopulta päädyimme saksalaiseen De Kelder -ravintolaan, jota pyöritti aivan ihastuttava pariskunta. Niin ystävällistä ja kohteliasta palvelua en ole tainnut saada vielä missään. Ja mikä ihaninta, meille tarjoillut mies puhui niin selvää englantia, että minäkin ymmärsin ihan kaiken. En ole vieläkään tottunut täkäläiseen aksenttiin, jossa esimerkiksi i:t ja e:t menevät sekaisin, pin-koodista tulee yhtäkkiä pen, ja minä päädyn aina ihmettelemään, miksi tuo tarjoilija tai kaupankassa pyytää minulta kynää.

Sunnuntaiaamuksi olimme tilanneet kivannäköisen esitteen perusteella (suosittelen: www.culturalactivities.in.na) itsellemme sandboarding-paketin Swakopmundin hiekkadyyneille. Ulla oli sairaana, joten lähdimme kahdestaan Eevan kanssa kokeilemaan pulkkailua ja lautailua hiekalla. Juuri oikeaan aikaan meitä hakemaan tulivat Nico, John, Bambo ja General (kaikki neljä vain meitä varten), todella osaavia ja seurallisia matkailuoppaita. Meillä oli aivan uskomattoman hauskaa poikien kanssa. Pojat ohjasivat ja neuvoivat taitavasti meitä taitamattomia lautailijoita, joten minäkin onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni hieman lautailemaan. 

Nico, minä ja Bambi ;)

Harjoittelimme ensin pienemmässä ”rinteessä” ja siirryimme sitten muutaman laskun jälkeen vähän pitempään rinteeseen. Nautin jokaisesta hetkestä, maisemista, tekemisestä ja seurasta. Onneksi olin jo suurin piirtein terveenä, muuten dyynien kapuaminen olisi kyllä ollut aivan mahdotonta. Mitä jyrkempi rinne oli, sitä enemmän hiekka petti ja valui jalkojen alla. Jyrkimmät kohdat piti suorastaan juosta, jotta olisi liikkunut edes vähän eteenpäin.

Maisemista tulivat mieleen Lappi ja tunturit parhaimmillaan. Alhaalla dyynien välissä oli aivan tyyntä, aurinko paahtoi ja tuntui niin kuin hiekka heijastaisi auringonsäteitä samaan tapaan kuin lumi. Sisäiset tunnelmat olivat taas paljon enemmän kuin tuhat kuvaa ja sanaa…

Minä edellä, John perässä, ja kohta toisinpäin ;)

Eeva kaatui viimeisellä laskulla aika pahasti. Haaverit harmittavat aina, mutta onneksi Eeva ei loukannut itseään pahemmin ja sai vain hieman hiekkaihottumaa poskeen, pikkumustelman silmäkulmaan ja kipeän käden.

Paparazzi Bambi tykkäsi minun tukasta! General aikoo ihan kohta laskea mäkeä...

Lautailun jälkeen vaihdoimme paikkaa ja lasketteluvälineen lay-down boardiin. Huh huh, otti mahanpohjasta pelkkä rinteen katsominen, niin jyrkkä se oli. General näytti edeltä mallia, mutta minäkin lopulta – kaikesta yllytyksestä huolimatta – päätin, että yksin en uskalla laskea. 

Niinpä sain laskuvälineen lisäksi alleni hieman muutakin, Nicon.

Vauhti voi nousta yksin laskiessa jopa 80 km/h. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että kokeilkaapa itse!!

Vasemmalla meri, oikealla dyynejä monta kymmentä kilometriä.

Pojat ovat damaroja, ja Nico opetti meille heidän kielensä kaikki neljä klik-äänettä. Vähän samaan tapaan kuin suomen kielen pitkillä ja lyhyillä äänteillä, voi pelkällä klik-äänteen vaihdolla muuttaa sanan merkityksen, esimerkiksi rakastamisesta tappamiseen. Täytyy siis ruveta klikkailemaan ahkerasti, ettei vahingossakaan sano mitään tyhmää... 

Välipalaa odotellessa otimme hieman valokuvia rannalla...

Simpukoita.

Kungfu-koreografioita.

Retken päätteeksi pojat laittoivat vielä piknikin pystyyn merenrannalle.

"Jättäkää jämät mulle!"

Ei voi muuta kuin kehua!! TÄTÄ EN IHAN HETI UNOHDA! Hiekkaa oli joka paikassa ja pojat lupasivat, että sitä jää kotiin viemisiksikin.

Illalla kävimme Eevan kanssa vielä kävelyllä kaupungilla, haimme pitsat ja tietysti kävimme saunassa. Ja taas kuvattiin kukkia ja kasveja ja minä totta kai vähän talojakin.

"Tuolla me vissiin lähetään kotia?"

Aamulla lähdimme ”ei niin hienolla” Intercapella kotimatkalle. Arkipäivävuoroilla ei varmaankaan ole niin paljon matkustajia, joten väli körötellään pikkubussilla. Lähdimme melkein ajoissa, mutta saavuimme melkein tunnin myöhässä Windhoekiin… Minä nukuin koko matkan, joten en tiedä, mikä matkantekoa oikein hidasti.

Säiden puolesta Swakopmundiin olisi ehkä kannattanut lähteä vähän myöhemmin, marras- tai joulukuussa, mutta siskokset kaipasivat jo maisemanvaihdosta. Kylmyys hieman harmitti, mutta muuten reissu oli erittäin onnistunut. Vaikka päivällä lämpöä olikin varmasti jotakin 15 ja 20 asteen väliltä, on se melkein 20 astetta vähemmän kuin Windhoekissa ja tuuli paljon kovempi ja kylmempi. Lämpötilaero ei jäänyt huomaamatta. Dyynejä lukuun ottamatta olin ihan jäässä koko reissun ajan.