Askartelua

Viimeiset päivät on ollut hieman vetämätön olo. Kurkku on ollut kipeä ja nenä tukkoinen, mutta vieläkään flunssa ei ole kunnolla iskenyt. Keskiviikon ja torstain olen ollut Koivulahdilla askartelemassa Maaritin kanssa. Olemme ideoineet ja testailleet erilaisia askartelumalleja kierrätysmateriaaleista. Askartelu ei toistaiseksi kuulu päiväkotien ohjelmaan, eikä kirkon päiväkodeilla ole edes varaa hankkia kalliita materiaaleja askarteluun. Pakkausjätettä ynnä muuta on kuitenkin jokaisessa päiväkodissa saatavilla. Olemme askarrelleet muun muassa munakennoista, mehu- ja maitotölkeistä, limsapulloista, vessapaperirullista, mehupilleistä… 

Muutoinkin jätemateriaaleja kannattaisi täällä hyödyntää, sillä läheskään kaikkialla ei kierrättämisestä tiedetä vielä mitään. Täällä keskikaupungilla kyllä lajitellaan jo joitakin jätteitä, mutta ei esimerkiksi kompostituotteita. Kaupan kassalla hämmästytään joka kerta, kun me Suomen-tytöt kaivamme omat kestokassimme laukuista ja ojennamme ne pakkaajalle, joka on juuri laittanut pienet muovipussit valmiiksi ostoksille... Eräs pakkaaja päivitteli, että eikö teillä Suomessa saa edes muovikasseja kaupasta; täällä meillä nämä ovat ihan I L M A I S I A. Mitäpä siihen voisi sanoa…

Eilen minulla oli vapaapäivä, jotta saisin vähän parannella oloani. Istuskelin terassilla auringossa ja luin Mma Ramotswea, kirjaa botswanalaisesta naisetsivästä. Otin mukaan englanninkielisen version, The Good Husband of Zebra Drive, koska englantini on ihan ruosteessa etenkin sanaston osalta. Lukeminen on ollut ihan kivaa jopa englanniksi (pakko tunnustaa, että taitaa olla ihan ensimmäinen englanninkielinen romaanini), mutta on toivottoman hidasta suomeksi lukemiseen verrattuna. Yleensä tuollaisen kirjan ahmaisen muutamassa tunnissa, nyt olen lukenut jo monta päivää ja haluaisin malttamattomana tietää, miten tämänkertaiset, etsivätoimiston tutkimat tapaukset ratkeavat. Pensasteetä eli rooibosta olen sitten samalla aitoa tunnelmaa luodakseni litkinyt menemään.

Eilen illalla naapurin tyttöjen luona oli kylästelemässä ja illallistamassa yksi opiskelija Paulinumista. Tytöt tekivät pääruoan ja minä lupasin tehdä pannukakun. Leivonta-ainesten ja kaiken muunkin syötävän etsiminen kaupasta käy ihan työstä, enkä kaikkea tarpeellista (salaista ainesosaa) tälläkään kertaa löytänyt. Taikina maistui siitä huolimatta hyvältä. Puoli tuntia pannaria paistettuani huomasin, että vastukset kuumenevat kunnolla vain uunin alaosassa, joten 225 asteessa reilun tunnin vietettyään lopputuloksena oli pohjasta tumma ja päältä kalmankalpea pannukakku. Ihan syötävää siitä kaikesta huolimatta tuli. Tähän täällä on totuttava. Mikään ei ole ihan samanlaista kuin kotona.

Tänään lauantaina osallistuin Maaritin kanssa päiväkotien opettajien kokoukseen. Kokous pidettiin Hosiannan päiväkodissa Katuturassa. ELCIN (Evangelical Lutheran Church in Namibia) päiväkoteja on kolme: Hosianna, Emmanuel ja Toivo Tirronen, kaikki Katuturassa. Päiväkodeissa ja kirkoissa tapaamani ihmiset puhuvat jatkuvasti meme Martista, ja ensimmäisellä kerralla ihmettelin, kuka naisraukka (meme ’äitini, äitimme’) täällä on saanut miehen nimen. Hyvin pian minulle selvisi, että meme Martti onkin meme Maarit, nimi vain on täkäläisille ilmeisen vaikea ääntää ja Martti-nimi taas tuttu niin uskonnollisista kuin poliittisista yhteyksistä. Minun nimen kuullessaan ihmiset kysyvät usein, miksi et ole Maria? Mario, niin kuin he täällä nimeni ajattelevat, on miehen nimi ja toisinaan myös sukunimi. Hyvin he kuitenkin osaavat nimeni sanoa! :)

Raidallisessa perinneasussa oleva nainen on juuri palannut töihin kolmen kuukauden äitiyslomaltaan. Kuvassa alaoikealla myös meme Martti! ;)

Kokous alkoi tunnin myöhässä, yllätys yllätys, ollaanhan sentään Afrikassa, ja kesti tietysti toisesta päästä tunnin yli ja vähän pidempäänkin. Nyt on takapuoli istumisesta ja korvat afrikanenglannin kuuntelemisesta puuduksissa. Vielä en todellakaan ole tottunut täkäläiseen aksenttiin. Sanoinkin Maaritille, että ihan sama minulle, puhuvatko nämä ihmiset ndongaa vai englantia, ymmärrän suurin piirtein saman verran molemmista!

Hosiannan päiväkodin piha on ihan viihtyisä, mutta auttamattoman pieni yli sadalle leikkivälle lapselle.

Independence avenue Katuturasta Windhoekin keskustaan. Oo Las Palmas! ;) 

Tänään olisi vielä ohjelmassa kvartettireenit. Huomenna menemme Emmanuelin kirkkoon jumalanpalvelukseen ja esitämme siellä pari biisiä! 

Illalla oli monenlaista tapahtumaa Windhoekissa, mm. South African Youth Choirin konsertti. Lopulta kuitenkin päädyimme Backstage Dinner Theatreen kuuntelemaan livegospelmusiikkia. Siellä oli nuoria esiintyjiä ja hyvin amerikkalaisvaikutteinen hellaritunnelma. Holy hip hop -porukka oli erityisen ihana! ;)