Namibian kirkossa :)

Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä lähdimme Katuturaan Emmanuelin kirkkoon kello yhdeksän messuun. Ennen kirkkoon lähtöä kertasimme vielä ”kuoromme” (täällä kaikki esiintyvät ryhmät ovat yksinkertaisesti kuoroja) eli Ullan, Eevan ja Arin kanssa pari biisiä, jotka olimme edellisenä päivänä nopeasti katsoneet kirkossa esitettäväksi. Menimme kirkkoon tasan yhdeksäksi, ja niin kuin meme Maarit oli ennustanut, meille järjestyisivät paikat eturivistä – olipa kirkko miten täynnä tahansa. Olimme pastorin eli tatekulun kutsuvieraina, joten istuimme kirkon etuosaan alttarin viereen.

Messun kielinä käytettiin oshindongaa ja oshikwanyamaa. Vieressäni istunut ystävällinen vanha herra tulkkasi englanniksi kaiken oleellisen messun aikana. Täällä on tapana esitellä kaikki ensi kertaa jumalanpalvelukseen saapuneet, joten mekin vuorollamme nousimme seisomaan esiteltäviksi. Pappi ystävällisesti kertoi, että me haluamme päästä johonkin kuoroon laulamaan ja meitä voisi tulla jututtamaan palveluksen päätyttyä.

Kun jumalanpalvelusta oli kestänyt noin tunnin ajan ja saarnakin oli jo siinä vaiheessa pidetty, ihmettelin, mikä tässä vielä voi kestää monta tuntia. Asia valkeni minulle seuraavien ”tuntien” aikana. Toisen tunnin aikana oli ilmoitusosio ja kuorojen lauluja, meidän suurkuoromme mukaan lukien. Kolmannen tunnin aikana reilu tuhatpäinen kirkkoväki kävi antamassa kolehtinsa koreihin. Tässä vaiheessa Ulla kuiskasi eturivistä, että tänä sunnuntaina on ehtoollismessu ja mekin kuulemma voimme mennä, vaikka emme olekaan etukäteen ilmoittautuneet. Ihan kaikki kirkkovieraat eivät käyneet ehtoollisella, joten osa väestä lähti kolehdin eli kolmen tunnin jälkeen kuka mihinkin.

Kirkkoon ei voi ylipukeutua!

Kirkon suntio piti sotilaallista kuria alttarilla ja järjesteli ihmisiä riviin siten, että yhdellä kertaa mahtuisi maksimimäärä ihmisiä vastaanottamaan ehtoollista. Siitä huolimatta ehtoollinen kesti tunnin ja messu kaikkinensa siis neljä tuntia. Ei tuntunut ihan niin pahalta kuin voisi kuvitella etukäteen! ;)

Meidän omat laulumme eivät varmastikaan kantautuneet kovin tukevina ihan takariveihin asti, mutta ihmiset olivat hirvittävän iloisia, kun huomasivat, että laulamme heille jotain myös ndongan kielellä. Todella monet tulivat kiittelemään ja kehumaan lauluääniämme ja saimme kutsun tulla seuraavanakin sunnuntaina laulamaan. Monet kuorot olisivat halunneet ottaa meidät harjoituksiinsa mukaan. Kaikkien yhteystietoja emme ehtineet tallentaa, sillä tatekulu halusi vielä jutella meidän kanssamme kirkon päätteeksi ja menimme nauttimaan kylmistä juomista ja ilmalämpöpumpun viilennyksestä hänen huoneeseensa.

Täällä saa olla erittäin ylpeä suomalaisuudestaan; tänne kannattaa lähteä vähintäänkin itsetunnonkohotusmatkalle. Maaritin harjoitteluaikainen ohjaaja päiväkodista, nykyisin Martti Ahtisaari -koulun opettaja, kutsui minut kouluun vierailulle, yhdeksi ellei mielellään jopa kahdeksi päiväksi. Kysyin Maaritilta, mitä ihmettä hän haluaisi minun tekevän siellä ja vastaus oli, että eipä juuri mitään. Tärkeintä on saada vieraita Suomesta! ;) No, enköhän minä sinne kuitenkin yritä jossain vaiheessa ehtiä ja opetan sitten heille vaikka muutaman sanan suomea, saamea ja ruotsia. ;D

Kirkkojäätelöllä eli nice creamilla Milk Lanessa. Tästä paikasta niin tulee minun suosikkini. Vaikka minkälaisia jättimäisiä pehmisannoksia!

Illalla kävin vielä Maaritin ja Arin kanssa syömässä Ocean Basketissa syömässä merenherkkuja ja aivan taivaallisen hyvää super super sweet syrup and caramel sauce buddingia with ice cream and cappuccino.