Namibian kirkossa :)

Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä lähdimme Katuturaan Emmanuelin kirkkoon kello yhdeksän messuun. Ennen kirkkoon lähtöä kertasimme vielä ”kuoromme” (täällä kaikki esiintyvät ryhmät ovat yksinkertaisesti kuoroja) eli Ullan, Eevan ja Arin kanssa pari biisiä, jotka olimme edellisenä päivänä nopeasti katsoneet kirkossa esitettäväksi. Menimme kirkkoon tasan yhdeksäksi, ja niin kuin meme Maarit oli ennustanut, meille järjestyisivät paikat eturivistä – olipa kirkko miten täynnä tahansa. Olimme pastorin eli tatekulun kutsuvieraina, joten istuimme kirkon etuosaan alttarin viereen.

Messun kielinä käytettiin oshindongaa ja oshikwanyamaa. Vieressäni istunut ystävällinen vanha herra tulkkasi englanniksi kaiken oleellisen messun aikana. Täällä on tapana esitellä kaikki ensi kertaa jumalanpalvelukseen saapuneet, joten mekin vuorollamme nousimme seisomaan esiteltäviksi. Pappi ystävällisesti kertoi, että me haluamme päästä johonkin kuoroon laulamaan ja meitä voisi tulla jututtamaan palveluksen päätyttyä.

Kun jumalanpalvelusta oli kestänyt noin tunnin ajan ja saarnakin oli jo siinä vaiheessa pidetty, ihmettelin, mikä tässä vielä voi kestää monta tuntia. Asia valkeni minulle seuraavien ”tuntien” aikana. Toisen tunnin aikana oli ilmoitusosio ja kuorojen lauluja, meidän suurkuoromme mukaan lukien. Kolmannen tunnin aikana reilu tuhatpäinen kirkkoväki kävi antamassa kolehtinsa koreihin. Tässä vaiheessa Ulla kuiskasi eturivistä, että tänä sunnuntaina on ehtoollismessu ja mekin kuulemma voimme mennä, vaikka emme olekaan etukäteen ilmoittautuneet. Ihan kaikki kirkkovieraat eivät käyneet ehtoollisella, joten osa väestä lähti kolehdin eli kolmen tunnin jälkeen kuka mihinkin.

Kirkkoon ei voi ylipukeutua!

Kirkon suntio piti sotilaallista kuria alttarilla ja järjesteli ihmisiä riviin siten, että yhdellä kertaa mahtuisi maksimimäärä ihmisiä vastaanottamaan ehtoollista. Siitä huolimatta ehtoollinen kesti tunnin ja messu kaikkinensa siis neljä tuntia. Ei tuntunut ihan niin pahalta kuin voisi kuvitella etukäteen! ;)

Meidän omat laulumme eivät varmastikaan kantautuneet kovin tukevina ihan takariveihin asti, mutta ihmiset olivat hirvittävän iloisia, kun huomasivat, että laulamme heille jotain myös ndongan kielellä. Todella monet tulivat kiittelemään ja kehumaan lauluääniämme ja saimme kutsun tulla seuraavanakin sunnuntaina laulamaan. Monet kuorot olisivat halunneet ottaa meidät harjoituksiinsa mukaan. Kaikkien yhteystietoja emme ehtineet tallentaa, sillä tatekulu halusi vielä jutella meidän kanssamme kirkon päätteeksi ja menimme nauttimaan kylmistä juomista ja ilmalämpöpumpun viilennyksestä hänen huoneeseensa.

Täällä saa olla erittäin ylpeä suomalaisuudestaan; tänne kannattaa lähteä vähintäänkin itsetunnonkohotusmatkalle. Maaritin harjoitteluaikainen ohjaaja päiväkodista, nykyisin Martti Ahtisaari -koulun opettaja, kutsui minut kouluun vierailulle, yhdeksi ellei mielellään jopa kahdeksi päiväksi. Kysyin Maaritilta, mitä ihmettä hän haluaisi minun tekevän siellä ja vastaus oli, että eipä juuri mitään. Tärkeintä on saada vieraita Suomesta! ;) No, enköhän minä sinne kuitenkin yritä jossain vaiheessa ehtiä ja opetan sitten heille vaikka muutaman sanan suomea, saamea ja ruotsia. ;D

Kirkkojäätelöllä eli nice creamilla Milk Lanessa. Tästä paikasta niin tulee minun suosikkini. Vaikka minkälaisia jättimäisiä pehmisannoksia!

Illalla kävin vielä Maaritin ja Arin kanssa syömässä Ocean Basketissa syömässä merenherkkuja ja aivan taivaallisen hyvää super super sweet syrup and caramel sauce buddingia with ice cream and cappuccino. 

Askartelua

Viimeiset päivät on ollut hieman vetämätön olo. Kurkku on ollut kipeä ja nenä tukkoinen, mutta vieläkään flunssa ei ole kunnolla iskenyt. Keskiviikon ja torstain olen ollut Koivulahdilla askartelemassa Maaritin kanssa. Olemme ideoineet ja testailleet erilaisia askartelumalleja kierrätysmateriaaleista. Askartelu ei toistaiseksi kuulu päiväkotien ohjelmaan, eikä kirkon päiväkodeilla ole edes varaa hankkia kalliita materiaaleja askarteluun. Pakkausjätettä ynnä muuta on kuitenkin jokaisessa päiväkodissa saatavilla. Olemme askarrelleet muun muassa munakennoista, mehu- ja maitotölkeistä, limsapulloista, vessapaperirullista, mehupilleistä… 

Muutoinkin jätemateriaaleja kannattaisi täällä hyödyntää, sillä läheskään kaikkialla ei kierrättämisestä tiedetä vielä mitään. Täällä keskikaupungilla kyllä lajitellaan jo joitakin jätteitä, mutta ei esimerkiksi kompostituotteita. Kaupan kassalla hämmästytään joka kerta, kun me Suomen-tytöt kaivamme omat kestokassimme laukuista ja ojennamme ne pakkaajalle, joka on juuri laittanut pienet muovipussit valmiiksi ostoksille... Eräs pakkaaja päivitteli, että eikö teillä Suomessa saa edes muovikasseja kaupasta; täällä meillä nämä ovat ihan I L M A I S I A. Mitäpä siihen voisi sanoa…

Eilen minulla oli vapaapäivä, jotta saisin vähän parannella oloani. Istuskelin terassilla auringossa ja luin Mma Ramotswea, kirjaa botswanalaisesta naisetsivästä. Otin mukaan englanninkielisen version, The Good Husband of Zebra Drive, koska englantini on ihan ruosteessa etenkin sanaston osalta. Lukeminen on ollut ihan kivaa jopa englanniksi (pakko tunnustaa, että taitaa olla ihan ensimmäinen englanninkielinen romaanini), mutta on toivottoman hidasta suomeksi lukemiseen verrattuna. Yleensä tuollaisen kirjan ahmaisen muutamassa tunnissa, nyt olen lukenut jo monta päivää ja haluaisin malttamattomana tietää, miten tämänkertaiset, etsivätoimiston tutkimat tapaukset ratkeavat. Pensasteetä eli rooibosta olen sitten samalla aitoa tunnelmaa luodakseni litkinyt menemään.

Eilen illalla naapurin tyttöjen luona oli kylästelemässä ja illallistamassa yksi opiskelija Paulinumista. Tytöt tekivät pääruoan ja minä lupasin tehdä pannukakun. Leivonta-ainesten ja kaiken muunkin syötävän etsiminen kaupasta käy ihan työstä, enkä kaikkea tarpeellista (salaista ainesosaa) tälläkään kertaa löytänyt. Taikina maistui siitä huolimatta hyvältä. Puoli tuntia pannaria paistettuani huomasin, että vastukset kuumenevat kunnolla vain uunin alaosassa, joten 225 asteessa reilun tunnin vietettyään lopputuloksena oli pohjasta tumma ja päältä kalmankalpea pannukakku. Ihan syötävää siitä kaikesta huolimatta tuli. Tähän täällä on totuttava. Mikään ei ole ihan samanlaista kuin kotona.

Tänään lauantaina osallistuin Maaritin kanssa päiväkotien opettajien kokoukseen. Kokous pidettiin Hosiannan päiväkodissa Katuturassa. ELCIN (Evangelical Lutheran Church in Namibia) päiväkoteja on kolme: Hosianna, Emmanuel ja Toivo Tirronen, kaikki Katuturassa. Päiväkodeissa ja kirkoissa tapaamani ihmiset puhuvat jatkuvasti meme Martista, ja ensimmäisellä kerralla ihmettelin, kuka naisraukka (meme ’äitini, äitimme’) täällä on saanut miehen nimen. Hyvin pian minulle selvisi, että meme Martti onkin meme Maarit, nimi vain on täkäläisille ilmeisen vaikea ääntää ja Martti-nimi taas tuttu niin uskonnollisista kuin poliittisista yhteyksistä. Minun nimen kuullessaan ihmiset kysyvät usein, miksi et ole Maria? Mario, niin kuin he täällä nimeni ajattelevat, on miehen nimi ja toisinaan myös sukunimi. Hyvin he kuitenkin osaavat nimeni sanoa! :)

Raidallisessa perinneasussa oleva nainen on juuri palannut töihin kolmen kuukauden äitiyslomaltaan. Kuvassa alaoikealla myös meme Martti! ;)

Kokous alkoi tunnin myöhässä, yllätys yllätys, ollaanhan sentään Afrikassa, ja kesti tietysti toisesta päästä tunnin yli ja vähän pidempäänkin. Nyt on takapuoli istumisesta ja korvat afrikanenglannin kuuntelemisesta puuduksissa. Vielä en todellakaan ole tottunut täkäläiseen aksenttiin. Sanoinkin Maaritille, että ihan sama minulle, puhuvatko nämä ihmiset ndongaa vai englantia, ymmärrän suurin piirtein saman verran molemmista!

Hosiannan päiväkodin piha on ihan viihtyisä, mutta auttamattoman pieni yli sadalle leikkivälle lapselle.

Independence avenue Katuturasta Windhoekin keskustaan. Oo Las Palmas! ;) 

Tänään olisi vielä ohjelmassa kvartettireenit. Huomenna menemme Emmanuelin kirkkoon jumalanpalvelukseen ja esitämme siellä pari biisiä! 

Illalla oli monenlaista tapahtumaa Windhoekissa, mm. South African Youth Choirin konsertti. Lopulta kuitenkin päädyimme Backstage Dinner Theatreen kuuntelemaan livegospelmusiikkia. Siellä oli nuoria esiintyjiä ja hyvin amerikkalaisvaikutteinen hellaritunnelma. Holy hip hop -porukka oli erityisen ihana! ;)

Katutura-visiitti

Tänään kävimme piipahtamassa Katuturassa, Windhoekin köyhimmällä asuinalueella, jossa osa ihmisistä asuu aaltopellistä kyhätyissä hökkeleissä. Niistä en valitettavasti tällä reissulla ehtinyt ottaa kuvaa, koska taksikuskimme kaahasi ihan kaistapäistä vauhtia. Auton kyydistä on sinänsä turvallista ottaa kuvia, mutta muuten kameraa tai puhelinta ei kannata julkisilla paikoilla paljon esitellä, joten valokuvien ottamisessa on omat haasteensa.

Vierailimme Katuturassa Emmanuelin kirkossa ja päiväkodissa. Lapsia Katuturan päiväkodeissa voi olla toistakin sataa. ”Teacher, teacher!”, lapset huutavat ja juoksevat vierailijoiden syliin täysin varauksetta. Lapset hakevat huomiota ja hellyyttä aikuiselta. Päiväkodeissa työntekijöitä on niin vähän, että heidän voimansa ja energiansa kuluvat välttämättömämpiin asioihin.  

Katuturan pastorilta kyselimme mahdollisuutta päästä johonkin kuoroon laulamaan. Pelkästään Emmanuelin seurakunnassa kuoroja on monta kymmentä, joten menemme sunnuntaina kirkkoon ja pääsemme ehkä kontakteihin kuoronjohtajien kanssa. Pastori lupasi (hieman hänelle esiinnyttyämme), että saamme ehkä myös laulaa kirkossa. Se tuleekin olemaan ainut ymmärrettävä osa pakettia, sillä Katuturassa jumalanpalvelukset toimitetaan ndongaksi. Meillä on nyt kvartetti kasassa: minä, Ulla, Eeva ja Ari. Vielä pitäisi opetella jotain biisejä. Täällähän ihmiset tuntuvat vetävän ihan lonkalta kaikki stemmat sun muut, mutta meiltä ei taida ihan harjoittelematta luonnistua.

Tällainen lentävä sirkka hämmästytti minua toisena päivänäni omalla terassilla. Tänään sain otettua sellaisesta kuvan Koivulahtien pihalla. Eilen illalla terassillani tepasteli myös mangusti! 

Viiniä täältä saa ihan tavallisesta ruokakaupasta. Tall Horse -merkin viini- ja rypälelaadut oli merkitty ihanin erivärisin etiketein, oli turkoosia, oranssia, liilaa, pinkkiä jne. Pinkki roseeviini lähti tällä kertaa mukaan. Perusviinien pullohinnat liikkuvat 29 - 40 dollarin välillä.  

Windhoek tour

Tulin piipahtamaan Hatakoiden luona ja tartuin tilaisuuteen käyttää heidän langatonta verkkoaan. Nimitttäin netissä surffaaminen on täällä aivan tautisen kallista. Parin päivän aikana on hujahtanut melkein 10 euroa tekstiviesteihin ja dataan.

Tänään olen kiertänyt Maaritin kanssa Windhoekia ympäri ja nähnyt tärkeimmät paikat, eli ostoskeskukset (Maerua mall) ja paikat, joista saa hienoa paikallista käsityötä. Namibia crafts centre oli aivan huikaisevan suuri käsityökeskus, jossa on taidetta joka lähtöön. Sinne pitää varata kokonainen päivä kiertelyyn. Ja edelleen, hinnat eivät ole ihan halpoja, mutta noin 15 - 30 eurolla saa jo todella hienoja koruja. Ihan uudenlaisia afrikkalaiskäsitöitä ovat rautalangasta väännetyt koriste-esineet. Niitä on pakko hankkia! :)

Vaellustarvikeliikkeestä ostin ensimmäiset Namibian-kenkäni hintaan 659 dollaria!

Valokuvia latailen nyt kotisängystäni Simply Connect -netillä, joka antoi ystävällisesti 20 minuuttia ilmaista kokeilua... Oma wlan ei jostain syystä täällä kotona pelitä, vaikka Hatakan Janne sen tänään laittoi toimintaan. 

Tänään kävin ilmoittamassa Suomen suurlähetystössä Namibian-oleskeluni. Suurlähetystössä järjestetään myös itsenäisyyspäivän vastaanotto, ja sinne olisin tervetullut, mutta minulla on silloin lapsenvahtitöitä... 

 Ja tässä vielä kuva aidosta Merksedes-taksista West Windhoekissa! Tyyppi ratin takana meinasi saada hepulin, kun otin valokuvan...

Vihdoinkin kuulumisia

Vihdoinkin pääsen lisäämään tänne kuulumisia. Omaa nettiä en ole saanut läppärissäni toistaiseksi toimimaan. Nyt lainassa on naapurin Ullan ja Eevan mokkula, joka noin sadannen yrityskerran jälkeen alkoi toimia minunkin koneessani.

Toissapäivänä puolen päivän maissa saavuin siis tänne Windhoekiin, Namibian pääkaupunkiin. Maarit Koivulahti, harjoitteluohjaajani, ja saman esikoulutuksen käyneet Jauhiaisen siskokset, Ulla ja Eeva, olivat vastassa lentokentällä. (Ulla ja Eeva ovat olleet täällä noin kuukauden ja ovat marraskuun loppuun saakka.)

Ajoimme kentältä suoraan tänne Erosiin, jossa majatalomme, Otjari house sijaitsee. Eros on lähellä Klein Windhoekia, jossa asuu lähinnä valkoisia tai muuten vain rikkaita ihmisiä. Täällä on todella hulppeita taloja piikkilanka-aitojen ja korkeiden muurien suojissa. Meidänkin taloamme ympäröi lukittu rauta-aita. Huoneistoon on kaksinkertainen lukitus ja pois lähtiessä lisäksi hälytysjärjestelmä. Jokainen lukko aukeaa tietysti eri avaimella, joten kotiin päästäkseni tarvitsen neljää. :) Huoneistoni on erittäin siisti. Tässä on isohko oleskelutila, jossa on kaksi sänkyä, sohva, pöytä ja kaappeja. Keittiössä on kaikki tarpeellinen, samaten kylpyhuoneessa. Ulko-ovelta kävellään suoraan isolle terassille, josta näkyy mukava kukkulamaisema. Sinne olisi kiva lähteä kävelemään, mutta siellä on kuulemma paljon käärmeitä ja joidenkin kertoman mukaan myös rosvoja.

Jakarandat ovat juuri nyt puhjenneet upeaan siniliilaan kukkaloistoon. Puut näyttävät suorastaan epäluonnollisilta, koska niissä ei vielä ole lehtiä lainkaan. 

Ja tässä joku toinen kaunis kukkija.

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä läheisessä ravintolassa tervetuliaisaterian. Ruoka oli ihan hyvää ja kohtuullisen hintaista. Viinilasi (meikäläisittäin melkeinpä kaksi) maksoi 25 dollaria eli noin 2 ja puoli euroa. Tiedän siis, mitä juomaa tulen nauttimaan tällä reissullani…

Toisen päivän aamu alkoi mukavasti hyvin nukutun yön jälkeen. Ajattelin keittää kananmunia aamupalaksi ja menin tutustumaan keittiönkaappien sisältöön. Alakaapissa tapasin erittäin kutsumattoman vieraan, hirveän suuren hämähäkin. Vieläkin kylmät väreet menevät selkää pitkin. Pyysin Ullaa naapurihuoneistosta listimään sen, mutta eihän hän sellaista voinut tehdä. Itse en saanut sitä hengiltä, joten Ulla urheasti pyydysti sen ja kiikutti pihamaalle. Ullasta tuli täten virallinen hämähäkinpyydystäjäni. Lisäksi ajattelin pyytää siivoojaa mieluummin tutkimaan eläinten varalta kaikki kaapit kuin luutuamaan lattioitani.

Hämähäkkiepisodin jälkeen kävimme Ullan ja Eevan kanssa noin puolen tunnin kävelymatkan päässä olevalla saksalaisella Stefanus-kirkolla, jossa on joka lauantai luomutori. Sieltä sai kaikenlaista vihreää, vihanneksia, juustoa, maitoa ja jogurttia, sekä jonkin verran myös paikallista käsityötä. Ruoka on ainakin täällä valkoisten alueella melko kallista, melkeinpä samanhintaista kuin Suomessa. Ravintolahinnat sen sijaan vaikuttavat kohtuullisemmilta.

Torilta kävelimme Maaritin ja Arin talolle ja kävin sitten Maaritin kanssa kaupungilla hakemassa minulle puheaikaa korttiin. Maarit vei minut heti myös ihanaan Jenny´s place -askarteluliikkeeseen, josta saa ihan kaikkea koruntekotarviketta. En vielä ostanut mitään; sinne täytyy mennä ajan kanssa.

Maaritin ja Arin talossa tehdään parhaillaan remonttia. Tilaa on siellä niin paljon, että tulevaisuudessa harjoittelijat tulevat asustamaan siellä. 

Illalla kävelin takaisin Koivulahdille auttelemaan grillijuhlien järjestelyissä. Ari hoiti grillauspuolen ja Maarit oli leiponut ihanan suklaakakun. Kaikki oli superhyvää! Vieraina olivat meidän tyttöjen lisäksi M4-bändin Aveshe, hänen vaimonsa Tuli (jonka kanssa meillä on paljon yhteistä: hän rakastaa punaviiniä ja inhoaa ja listii hämähäkkejä) sekä Aveshen hyvä ystävä Petrus. Jääskän Suikilta saamaani M4:n uusinta levyä olen kuunnellut pari viimeistä viikkoa koko ajan ja nyt sain live-esityksenä kuulla oman suosikkikappaleeni Aveshen ja Tulin esittämänä. Tähän eivät hymiöt riitä! Yllätys, yllätys, lauloimme koko illan. ;)

Tänään (2.10.) sunnuntaina olen viettänyt kunnollista lepopäivää. Olen nautiskellut terassillani aamukahvia, ottanut aurinkoa, tuijotellut maisemaa ja yrittänyt hahmottaa kartan avulla paikkoja, lueskellut Namibia-materiaaleja ja järjestellyt kämppää. Ulla ja Eeva kävivät kirkossa ja sen jälkeen menimme yhdessä parin sadan metrin päässä olevaan todella viihtyisään kahvilaan smoothielle. 

Ilma ei täällä vielä ole kovin kuuma. Kun vielä tuulee hieman, ei ole lainkaan tukalaa. Itse asiassa sisällä ollessa jouduin tänään kaivamaan pitkät vaatteet päälle, koska paleli! Nyt odottelen kylään Hatakoita, jotka myös tulevat työllistämään minua täällä ollessani.